23 Ville Lamberg

Ville Lamberg
Laitosmies

Yhteystiedot
041 4455667
villelamberg@msn.com

Olen 48v. ”Paljasjalkainen” Imatralainen. Perheeseen kuuluu Vaimo, Tytär ja Rottweiler narttu Nera. Harrastan Teatteria, Vetouistelua, Moottoripyöräilyä ja Ketterän/IPV:n pelien seuraamista.

Työskentelen Ovakolla ja siellä olen tällä hetkellä Hienovalssaamon vara-luottamusmies. Valssaamoiden perehdyttäjänä olen toiminut jo vuosia. Ovakon palveluksessa olen ollut vuodesta 1997 asti. Työskentelen Valssaamoiden tukiosastolla Iskuryhmässä.

Teollisuusliiton Imatran ammattiosasto Ry hallituksen jäsen.

Olen ehdolla ensimmäistä kertaa Kunnallisvaaleissa. Se ei tarkoita, etten olisi seurannut Politiikkaa ja olen Teollisuus-Demareissa vahvasti mukana.

Miksi halusin lähteä mukaan? Haasteellisen ja epävakaan maailmantilanteen vuoksi. Koen harrastuksien kautta tulleen tarpeen, olla vaikuttamassa oman kotikaupungin asioihin.

Kuntalaisten hyvinvointi, tasa-arvoa ja avoimuutta asioiden päättämisessä. Kulttuurin tukeminen on tärkeää Imatran näkyvyydelle ja hyvinvoinnille. Lasten ja nuorten ja Vanhusten hyvinvointi on myös tärkeää. Kehittäminen ja uusien ideoiden mukaan tuonti kaupungin asioiden hoitamiseen luo tulevaisuutta.

Palveluiden takaaminen on myös tärkeää vaikeista päätöksistä ja taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Kaupungin osien elävöittäminen ja tukeminen yhteistyöllä yrittäjien, yhdistysten kautta luo kasvua.

Yhteistyöllä, avoimuudella ja samaan suuntaan katsomisella tehdään Imatrasta parempi!

Kohti Vaaleja!