Arvoisat kuulijat, hyvät Toverit
Ennen kristinuskon tuloa juhlittiin Suomessa huhti-toukokuun taitteessa auringon ja lämmön
saapumista, mutta myös vainajia. Verhon elävien ja kuolleiden välillä uskottiin olevan tässä
kohtaa vuotta erityisen ohut samoin kuin pyhäinpäivän aikoihin. Siksikin on koskettavaa
puhua juuri tänään tässä Veikko Jalavan suunnitteleman ja Imatran Sosialidemokraattien
1960-luvun alussa pystyttämän vakaumuksensa puolesta kaatuneiden Veljesuhri 1918 –
muistomerkin juurella.
Vietämme tänään vappua, joka sai nimensä keskiajan Saksassa eläneen abbedissa Walburgan
mukaan. Hän oli etenkin 700-luvun maailmantilanteessa aivan poikkeuksellinen uranainen
johtaen luostareita, perustaen luostarikouluja ja tehden lähetystyötä. Walburgan kerrotaan
olleen vakaumuksellinen, viisas, sekä sanomaansa koko maahan itsestään varsinaisesti ääntä
pitämättä ansiokkaasti levittänyt. Hänen äitinsä oli ymmärtänyt koulutuksen ja
yleissivistyksen merkityksen ja laittoi kaikki kolme lastaan – Walburgan veljineen –
luostarikouluihin, jotka keskiajalla tarjosivat opiskelu- ja uramahdollisuuksia myös naisille.
Myöhemmin näistäkin mahdollisuuksista ollaan jouduttu taistelemaan – taistelemme.
Sisällissota oli yksi surullisimpia ajanjaksoja maamme historiassa kun veli kävi veljeään
vastaan. Ihmisiä vangittiin, kuulusteltiin ja tuomittiin jopa kuolemaan meillä Imatrallakin
vankilaksi muutetussa työväentalossa. Edessämme olevissa haudoissa lepäävät 12 punaista
teloitettua haudattiin alun perin Harakan sahan lautatarhaan ja siirrettiin uuden
saharakennuksen tieltä tänne Karhumäen hautausmaalle vuonna 1961.
Mielenkiintoinen yhteys vappupäivään, näihin vakaumuksensa puolesta kaatuneisiin
Imatralaisiin ja Walburgaan tässä Veljesuhrimuistomerkillä on siinä, että vuonna 870,
satakunta vuotta hänen kuolemansa jälkeen hänenkin jäännöksensä siirrettiin. Ne siirrettiin
hänen veljensä rinnalle Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon juurikin 1.5. Hänet julistettiin
pyhimykseksi ja vapusta tuli kirkollinen juhlapyhä.
Vapusta tuli kuitenkin lopulta työväen juhla- ja mielenosoituspäivä, joka sai alkunsa 1800-
luvulla Yhdysvalloissa. Toukokuun ensimmäinen päivä oli Yhdysvalloissa ollut jo
vanhastaan se päivä, jolloin uusittiin työsopimukset ja vaihdettiin työpaikkaa. Samalla
päivämäärällä vuonna 1886 järjestettiin Yhdysvalloissa laaja yleislakko, jota seuranneissa
levottomuuksissa ja mellakoissa menehtyneitä haluttiin neljä vuotta myöhemmin muistaa
maailmanlaajuisesti ja ajankohta määrättiin kansainväliseksi työläisten mielenosoituspäiväksi
ns. Toisen Internationaalin toimesta.
Myös katolinen kirkko reagoi osaltaan ja he alkoivat viettää vappua Pyhän Joosef työläisen
muistopäivänä. Olihan Joosef – Jeesuksen isä – maailman ensimmäisiä tunnettuja työläisiä,
ammatiltaan puuseppä.
Suomessakin vappua on vietetty työläisten juhlana siis jo yli 100 vuoden ajan. Tätä ennenkin
oli mielenosoituksissa vaadittu mm. tasa-arvoisempaa palkkaa, lyhyempää työaikaa ja
parempaa työturvallisuutta. Vapusta tuli etenkin teollistumisen myötä juurikin muistopäivä
näille työoikeustaisteluille. Tämäkin kevät on jälleen ollut maassamme raskas työtaistelujen, lakkojen, koetun epäoikeudenmukaisuuden, lisääntyvän eriarvoistumisen ja tietynlaisen kahtiajaon ravistellessa hyvinvointiyhteiskuntamme perustuksia.
Muistamme ja kunnioitamme tänään myös edellämme omalla vakaumuksellaan kulkeneita.
Vakaumus on omiin arvoihin ja aatteeseen uskomista ja halua parantaa maailmaa.
Sisällissodan aikaan, sitä ennen ja yhä edelleen meillä suomalaisilla on hyvin erilaisia
näkemyksiä siitä, miten maastamme tulee meille kaikille ja jälkipolvillemme hyvä.
Jokaisella meistä on oma vakaumus – siulla, miulla, meillä ja muilla? Yhteistä meille lienee
kuitenkin lopulta se, että haluamme kaikki kuitenkin isänmaamme ja kotikaupunkimmekin
parasta.
Meidän kaikkien tulisi kantaa omaa vakaumustamme ja aatettamme joka päivä ylpeydellä,
rakentavasti, yhdessä ja rauhan keinoin – toinen toistamme kunnioittaen ja myös näiden
edessämme lepäävien, yhteisen vakaumuksensa puolesta kaatuneiden meille antamaa
perintöä ja asennetta jatkaen veljinä ja sisarina toisillemme.
Emil Elo sanoitti vuonna 1953 tähänkin päivään hyvin osuvan työväenlaulun Veljiksi kaikki.
Veljiksi kaikki ihmiset tulkaa, arvohon samaan lapsoset maan.
Veljiksi kaikki, käskyä kuulkaa, varmasti onneen viepi se maan.
Pois jo nyt herruus, kiiltävät kuoret, huutakaa vaatien tuhannet suut.
Arvohon samaan vanhat ja nuoret, raatajat raskaan työn sekä muut.
Pois nyt jo sorto, harvojen valta, ihmiseks’ ihmiset tunnustakaa.
Pilkatut nouskaa painojen alta, arvonsa vasta vaatien saa.
Yhtehen arvoon kaikki kun saamme, poistuvi riidat, kurjuuskin pois.
Luonnon jos aarteet sovussa jaamme, kaikille hyvää kylliksi ois.
Hyvää vappua ja kevään juhlaa meille kaikille!
Heini Vesterinen