
Heikki Tanninen
Kunnallisneuvos, eläkkeellä
Yhteystiedot:
0400887149
tanninen.heikki@outlook.com
Olen syntynyt 1946 Tainionkoskella. Puolisoni kanssa perheeseemme kuuluu kolmen pojan perheet ja heidän lapsensa.
Kokemusta:
Olen työskennellyt koneistajana, toiminut ay-liikkeessä, eri yhtiöissä, työllisyys-asioissa, seurakunnissa, sekä urheilu- ja vapaa-aika järjestöjen tehtävissä. Kunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustehtävissä on kertynyt perustaa vahvalle kokemukselle.
Näkemystä:
Parhaimmillaan 52 toimintavuoden aikana olen ollut valtuutettuna 11 vaalikaudella. Toimintavuosistani on ollut mahdollisuus ammentaa menneen tuntemusta ja hyödyntää saatua pääomaa nykyhetken päätöksiin ja näkemystä tulevaisuuteen.
Osaamista:
Työvuodet tehtaalla, Sdp:n Kymen piirin ja työväenyhdistyksen toimitsijana, ministerien P. Tiilikaisen ja S. Mönkäreen eduskunta-avustajana olivat erinomaisia kanavia verkostoitumiseen.Imatralaisuutta kantamassa: Soten siirryttyä Eksotelle ja nykyiselle hyvinvointialueelle on kaupunkilaisten,- kuten koulutus, nuoriso ja ikäihmisten palvelut ja liikunta, kulttuuri sekä vapaa-aika, samoin kaavoitus tai liikenne pidettävä toimivina. Panostukset varhaiskasvatuksesta aina yliopistoihin saakka takaavat menestyksen myös kansainvälisesti.
Luottamustehtävät:
Vuonna 1973 alkaneen valtuustokauden jälkeen olen toiminut kunnallisissa ja maakunnallisissa sekä valtakunnallisissa luottamustehtävissä. Imatran kaupunginvaltuustossa- ja hallituksessa olen ollut 7 kaupunginjohtajan aikana.Imatran eri lautakunnissa ja kaikissa yhtiöissä kh:edustajana tai puheenjohtajana. Kutsuntalautakunnassa olen saanut olla vuodesta 1981 alkaen. Olen saanut näistä vuosista kenraali Jarmo Lindbergin myöntämän Sotilasansiomerkin.Evl.kirkon kirkolliskokousedustajana olin vuosina 2002-2006.Harrastukset: Jääkiekko, pesäpallo, mökkielämä, liikunta ja lukeminen.
Imatralaisuus:
Minulle se on lapsuuden ja kotiseudun muovaama maisema. Elämää Saimaan sylissä ja Vuoksen varrella. Se on iloista sie ja mie murretta. Identiteettimme on voima vaikeinakin aikoina. Sen vuoksi juuri nyt on kaupungin toimintaan saatava oikeaa avoimmuutta ja päätöksenteossa otettava enemmän asukkaansa huomioon. Kaupunki on kuntalaisia varten.