Kaiken voi tehdä reilummin

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Kaiken voi tehdä reilummin – tutustu vaaliohjelmaan


Politiikassa on kyse arvovalinnoista. Erityisesti tiukassa taloustilanteessa on tehtävä päätöksiä, jotka ovat mahdollisimman reiluja.

SDP haluaa Suomen, jossa ihmiset pääsevät hoitoon kahdessa viikossa kolmen kuukauden sijasta. Haluamme, että lääkäriltä toiselle pompottelun sijasta jokaisella on oma tuttu lääkäri ja hoitaja.

Ei ole reilua, että hallitus vaikeuttaa hoitoon pääsyä ja lakkauttaa sairaaloiden yöpäivystyksiä, mutta syytää satoja miljoonia euroja yksityisen terveysbisneksen tukemiseen. Käytämme mieluummin verovarat julkisen terveydenhuollon turvaamiseen.

Meille on tärkeää, että lasten ja nuorten oppimistulokset saadaan käännettyä nousuun. Haluamme turvata oppimisrauhan kouluissa ja pienentää
luokkien ryhmäkokoja, jotta opettajilla jää enemmän aikaa oppilaille.

Emme hyväksy opettajien, hoitajien, poliisien ja monien muiden työntekijöiden ajamista ikuiseen palkkakuoppaan. Sen sijaan haluamme parantaa kuntien ja hyvinvointialueiden työntekijöiden hyvinvointia ja vähentää sairauspoissaoloja.

Haluamme laittaa asuntorakentamisen vauhdilla liikkeelle, jotta myös suurissa kaupungeissa on varaa asua mukavasti. Ei ole reilua, että ihmisiä kehotetaan muuttamaan halvempiin asuntoihin samaan aikaan kun asuntorakentaminen on jäissä, työttömyys kasvaa ja hallitus ajaa alas kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisen.

Moni miettii, onko politiikka enää reilua. Haluamme palauttaa ihmisten luottamuksen siihen, että reilu yhteiskunta on mahdollinen ja ettei kenenkään taakka muodostu kohtuuttomaksi. Siksi olemme sitoutuneet tekemään kunnissa ja hyvinvointialueilla päätöksiä, joilla parannetaan jokaisen suomalaisen arkea.

Tästä on kyse SDP:n vaaliohjelmassa. Kaiken voi tehdä reilummin.